Tulikoe takana

Uusi vuosi on lähtenyt käyntiin ja olen sen myötä aloittanut päätoimisena tohtoriopiskelijana Tampereen yliopistossa. Ensimmäinen kouriintuntuva etappi oli tutkijaseminaariin osallistuminen. Tutkijaseminaariin kokoontuvat tohtoriohjelman tutkijat noin kerran viikossa. Jokaisella kokoontumiskerralla käsitellään jonkun tutkimustekstiä, artikkelikäsikirjoitusta, lisensiaatin työn tai väitöskirjan lukua. Tällä kevään ensimmäisellä kerralla oli kahden paljon pidemmälle ehtineen tutkijan tekstien ohella ruodittavana minun tutkimussuunnitelmani.

Jännitin etukäteen todella paljon, sydän hakkasi ja päätä särki. Tutkimussuunnitelman käsittely osoittautuikin ihan jännitykseni arvoiseksi. Kriittisiä kommentteja tuli todella paljon ja välillä pääni tuntui jo menevän sekaisin, enkä meinannut keksiä järkeviä vastauksia minulle esitettyihin kysymyksiin.

Toisaalta en kuitenkaa nähnyt syytä vaipua epätoivoon. En kokenut, että minua olisi lytätty tai edellytyksiäni tutkijana kyseenalaistettu. Kaiken täpinän keskellä olin oikeastaan myös todella tyytyväinen, että tutkimusaiheeni herätti paljon keskustelua ja kysymyksiä. Lisäksi sain tietysti paljon hyviä neuvoja ja ehdotuksia sekä vinkkejä lähdekirjallisuuteen liittyen.

Minulle tämä ensimmäinen tutkijaseminaari oli eräänlainen tulikoe. Sen kuuluikin kirpaista ja jännittää. Selvisin koitoksesta kuitenkin ehjin nahoin ja jopa hyvillä mielin. Kriittisyys kuuluu tieteelliseen keskusteluun ja ilman sitä ei oikeastaan päästä eteenpäin luomaan uutta ja mielekästä tietoa. On tärkeää tottua kritiikkiin ja ymmärtää myös sen välttämättömyys. Taito, jota joudun varmasti jatkossa opettelemaan, on osata erottaa kommenteista, haasteista ja ehdotuksista ne, mitkä ovat todella olennaisia oman tutkimukseni kannalta. Loppujen lopuksi täytyy siis itse osata harkita, mitä ajatuksia kannattaa lähteä kehittämään eteenpäin ja mitkä taas ovat – vaikkakin mahdollisesti kiinnostavia – omiin tutkimusintresseihini nähden enemmänkin sivupolkuja.