Tulevaisuuspeikko

Olen saanut hyvän uutisen: minut on hyväksytty suorittamaan filosofian tohtorin tutkinto Tampereen yliopistossa. Yhdestä unelmasta tulee siis totta, aloitan jatko-opinnot virallisesti kevätlukukaudella 2015. Tämä ilahduttava vastaus kuitenkin herättää lukuisia uusia kysymyksiä. Miten aion käytännössä edetä ja pärjätä? Mistä saan rahoituksen tutkimukselleni ja milloin? Jos joudun pitkään tekemään tutkimusta vain osa-aikaisesti ja hankkimaan toimeentuloni muilla töillä, tuleeko tutkimuksesta mitään?

Tällaisen tulevaisuuspeikon kohtaa varmasti moni vastavalmistunut ja varsinkin jotakin tavanomaisesta päivätyöstä poikkeavaa suunnitteleva. Seuraavat kuukaudet, mahdollisesti vuodet vaikuttavat epävarmoilta, kun taloudellinen turva on kiinni apurahoja myöntävistä säätiöistä, joiden tukea useat muutkin tutkimusaiheitaan tai taiteellisia projektejaan innokkaasti esittelevät ihmiset havittelevat. Jotenkin tätä epävarmuutta täytyy kuitenkin oppia sietämään. Ehkä voi jopa koettaa nauttia sen tuomasta vapaudesta.

Olen pohtinut oman tulevaisuuteni epävarmuutta paljon tämän syksyn aikana. Huonona päivänä se saattaa lannistaa ja luoda paniikkia omaan mieleen. Hyvänä päivänä taas ymmärrän, ettei tilanne oikeastaan ole hassumpi. Vaikka apurahaa tai työsuhdetta yliopistolla ei olisi helppo saada, olen kuitenkin iloinen siitä, että mahdollisuuksia on. Tuntuu siltä, että kun luotan sopivan mahdollisuuden ilmaantumiseen ja olen valppaana, niitä alkaakin ilmestyä toinen toisensa takaa. Jos en saa yhtä apurahaa, ehkä saankin toisen tai sitä seuraavan. Tai voi olla, että havaitsenkin jonkin ratkaisun, jota en aluksi olisi tullut ajatelleeksikaan.

Tulevaisuuspeikot on tehty voitettaviksi. Niiden kanssa painiskelun jälkeen näkee tilanteensa taas tuoreemmin ja osaa ottaa uusia askeleita edellisiä luottavaisemmin.

Loppuun vielä inhottavien tulevaisuuspeikkojen tilalle eräs peikko kirjallisuuden maailmasta: pikku peikko peikkuluinen Kirsi Kunnaksen runosta "Peikon kosioretki" (Tiitiäisen satupuu, 1956). Rakastettu kirjailija viettää 90-vuotis syntymäpäiväänsä vajaan kuukauden päästä, 14.12.2014.

Tunnelmia tutkimussuunnitelmasta

Elämässä joutuu monessa vaiheessa miettimään omaa tietään. On pohdittava, miten suhteuttaa itseään muihin ja mitä oikeastaan itse haluaa. Tutkimussuunnitelmaa kirjoittaessani huomaan taas olevani tällaisessa kohdassa. Olen edellisen kesän aikana pohtinut paljon sitä, haluanko ylipäätään tutkia kirjallisuutta. Tästä olen päässyt eteenpäin kysymykseen siitä, mitä haluan tutkia. Nyt vastaus siihen alkaa löytyä, mutta vielä pitää pohtia miksi, miten ja milloin.

Jos haluaa kokeilla tutkijan uraa, on valmistumisen jälkeen ensimmäiseksi mentävä oman oppiaineen professorin tai muun vastaavan henkilön juttusille. Tämän jälkeen voi ryhtyä kirjoittamaan tutkimussuunnitelmaa, jolla jatko-opintoihin eli tohtoriopintoihin haetaan. Jos tulee hyväksytyksi, tutkimussuunnitelman pohjalta kirjoitetaan sitten väitöskirja. Näin se karkeasti yksinkertaistettuna menee.

Jatko-opiskelija suorittaa siis tohtorin tutkintoa ja joissain tapauksissa myös lisenssiaatin tutkintoa. Väitöskirjan kirjoittamisen lisäksi tohtoriopiskelija osallistuu alansa seminaareihin, konferensseihin ja work shoppeihin, kirjoittaa tekstejä tieteellisiin julkaisuihin ja saattaa myös olla yliopistolla opetustehtävissä. Jatko-opiskelija ei siis ole opiskelija siinä mielessä kuin kandidaatin tai maisterin opintoja tekevä, vaan kyseessä on pikemminkin apurahan tai yliopiston rahoituksen turvin tehtävästä tutkijan työstä.

Tämän syksyn haku Tampereen yliopiston Kieli- käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön tohtoriopintoihin päättyi viime perjantaina. Olen lähettänyt tutkimussuunnitelmani eteenpäin ja täyttänyt hakulomakkeet. Vaikka moni kysymys jäikin vielä auki, tuntuu todella hyvältä, että suunnitelma on nyt palautettu, eikä sitä voi enää muokata. Tutkimuksen tekeminen on pitkän aikavälin projekti ja on hyväksyttävä, että työ tulee olemaan kesken joka hetki tämän prosessin ajan. Ideat kehittyvät vähitellen ja eteen voi tulla myös paljon yllätyksiä, jotka muuttavat tutkimuksen suuntaa. Toisaalta haluan ennen kaikkea pyrkiä olemaan luottavaisin mielin: jokainen luku, sivu, lause tai ajatuskin on pieni askel, joka vie eteenpäin.

Kirjallisuudentutkijan ensiaskelia

Olen päättänyt ruveta kirjallisuudentutkijaksi. Monet ystäväni ja tuttuni ovat tämän kuullessaan hiukan hämmentyneinä ihmetelleet, mitä kirjallisuudentutkiminen ja kirjallisuustiede oikeastaan tarkoittavat. Samaan kysymykseen odotan jännityksellä vastausta itsekin. Nuo sanat tuovat mieleen pölyiset kirjat ja kuivat humanistiset teoriat. Itselleni ne merkitsevät paljon muutakin.  Olen kuitenkin vasta alussa, eikä minulla ole tarkkaa kuvaa siitä, mitä tähän hommaan ryhtyminen tuo tullessaan. En tiedä, millaista tutkijan arki oikeasti on, vaikka jotakin voin jo aavistella.

Haluan kirjoittaa tätä blogia, jotta saisin vastattua muiden ihmisten toisaalta kiinnostuneisiin, toisaalta epäileviin kysymyksiin siitä, mitä oikein touhuan. Tavoitteenani on tuoda kirjallisuustiedettä tutuksi sellaisillekin ihmisille, jotka eivät koskaan ole uhranneet ajatustakaan romaanien kerronnalliselle rakenteelle tai runojen metalyyrisyydelle. Tahdon selvitellä ajatuksiani tässä matkan varrella. Tällä hetkellä filosofian maisteriksi valmistumisen jälkeen olen elämässäni uudenlaisessa tilanteessa ja mielessäni risteilee paljon kysymyksiä, joihin toivottavasti saan vähitellen kerättyä vastauksia. Haluan jakaa teille pala palalta ajatuksiani siitä, mitä tämä vanhalta painomusteelta tuoksuva sana ”kirjallisuustiede” tarkoittaa.